Hän, joka osaa vielä itkeä

Tämä on se video, jonka taannoin kuvasin. Se on osa kuvaamataidon diplomikurssin portfoliota. Olen katsonut sen noin 50 kertaa. Katso sinäkin.

Marenkiläski

Kuvasin sunnuntaina videon Tampereen Ammattikorkean kuvataiteen ennakkonäyttöön. Ne perkeleet siellä haluavat videonsa Quicktimena. Onnellisena tajusin moisen olevan liian vaivalloista, joten pikakuvasin Emmiä morsiaana. Mahtaakohan nekään kuvat vastata tehtävänantoa. En miettinyt sitä, kun idean sain todennäköisesti unessa.

Sitten ajoimmekin yllättäen Raumalle, kuuntelemaan musiikinopettajien tekemää musiikkia. Vanhassa Raumassa saa kaakaota ja marenkeja ennen yhdeksää. Yhdeksän jälkeen voi siirtyä mäkkiläskien seuraan.

-Iida

Mr. Poop

Ajoittainen realistisuus palauttaa pääni pilvistä ja kertoo, että sinä paska teet paskoja töitä, joissa on paskat vanhat ideat ja jotka toteutat paskasti.

Haluan tahdon himoitsen vaadin päästä Lapin yliopistoon. Unissani olen jo liian tottunut ajatukseen muuttaa Rovaniemelle.

Olen viimepäivinä joutunut kertomaan liikaa siitä mitä haluan tulevaisuudelta. Epäuskoiset ilmeet kertovat, että miut leimataan siihen teinikastiin, joka ei jaksa opiskella itselleen kunnon työtä ja joka luulee itsestään jotain. MITÄ JOS TIEDOSTAMATTANI OLEN JUURIKIN SELLAINEN?

Sävelet ovat niin perin selvät. Haet uudestaan jos eivät nyt kelpuuta. Silti tiedän jo, miten pahasti pettymys romahduttaa tämän pääkopan.

mitä masentuminen ja pessimismi teettää

-Iida, neiti peräreikä

Viekää tuhkatkin pesästä

Minähän en lisää kivoja kuvia perjantailta, koska Blogger ei halua niin tapahtuvan.

Olen koko ajan avuliaasti kertonut itselleni, ettei bloggaamiseen ole näin kirjoitusten alla aikaa. Tosin silti voin viettää iltani paikallisessa 60-luvun tanssimusiikkia kuunnellen.
Huomenna vielä olemattoman kielitaidon todistaminen ja sitten.. Voisin kai kutsua sitä kesälomaksi. Joopa joo, kesäloma alkaa ylihuomenna. Kauppatädin merkeissä, mutta eihän tuo mitään. Tarvitsen kipeästi rahaa itseni leimaamiseen musteella ja reppureissailuun kesällä.

Ahdistuskin alkaa kadota kun ei koko aikaa tiedosta sitä seikkaa, että juuri nyt pitäisi olla lukemassa. Vielä lukiodiplomit ja ennakkotyöt pois alta, niin saan päästää pitkän huokaisun.

-Iida

PS. Sain juuri puhelun: "Iida tuothan autosi torstaina pois käytöstäsi."
Tiedä häntä, mitä tehdä. Sydämestä puristaa, kun vuoden ajan on tottunut siihen, ettei matkat ole rajana.

Epäpaikka

Maistiaisia paikasta, joka ei ole (aka kuvaamataidon kuvaamataitodiplomi), sekä ensimmäisestä maalauksestani.

Näistä tuli video, jonka julkaisen täälläkin. Ehkä sitten kun allmighty diplomi on arvosteltu.

-Iida

Jeesus ei pelastanutkaan

Muutamia vuosia sitten olin sellainen seurakuntanuori, joka pyöri jokaisessa nuorten tapahtumassa, kuunteli gospelia, johon tuhlasi rahansakin, lueskeli Raamattuakin silloin tällöin.
Mietin, miksen ole sitä enää. Mikä siinä ylipäätään viehätti?
Vaikka seurakunta ja kristinusko on ryssinyt paljon Suomessa, nuortentyö on omaa luokkaansa. Kun vielä olin epävarma ja helposti puhuttavissa, todella eksynyt 15-vuotias, rakastuin seurakuntaan perinpohjaisesti. Ihmiset ympärillä ovat jotenkin täysin itsensä ja ottavat toiset vastaan halaten. Aloin pitää ihmisistä, joista en ollut ennen pitänyt. Negatiiviset ja ärsyyntyneet teinipersoonat rauhoittuivat ja näyttivät itsestään jotain muuta, mitä en ollut koskaan ennen huomannut. Kun ei ole koskaan oikeastaan kuulunut mihinkään, tuntuu lamauttavan hyvältä päästä yhtäkkiä osaksi jotain isoa yhteisöä.

Ja gospel. Ja ne konsertit. Nyt kun mietin tarkemmin, taisin kuunnella gospeliakin vain niitä konsertteja varten. Siellä olemme yksi iso tuhatpäinen perhe, jossa me kaikki rakastamme toisiamme. Maata Näkyvissä - en tiennyt mitään parempaa. Kuinka monta kertaa olen istunut pimeässä jäähallissa, korkealla yleisössä tuhansien kännykänvalojen alla ja itkenyt sitä, miten lämpö tuntui selkäytimestä sormenpäihin.

Viimetalvena homoviha tuli ja potkaisi seurakunnan pitkälle pois elämästäni. Koko soopa tuntui emävaleelta kun sain tietää, miten homovastaisia nuortenohjaajatkin olivat. Ja ovat.

Viimeinen hyvä muisto seurakuntanuoruudesta on viimekesältä. Lähdin Suvin ja Valtterin kanssa erään rippileirin mukana lähetysjuhlille. Tai oikeastaan me vain erkanimme ja menimme puistoon pussikaljalle. Se päivä oli niin kuuma ja aurinko yritti saada ihon karrelle. Siinä auringon alla poltimme tupakkaa ja puhuimme filosofiaa. Jonka jälkeen menimme uimaan maauimalaan. Silloin mulla oli pitkän tukan takutkin. Siellä maauimalassa esiintyi Kaemo. Se soittaa reggaeta kristinuskon sanomaa ylistäen. Rastat olivat uimisesta painavat ja päälläni oli se valkoinen kukkamekko. Oli niin kuuma, että konsertin ajan seisoimme sellaisessa altaassa, jossa vesi yletti vain nilkkoihin. Aurinko paistoi, reggae soi, tanssimme vedessä ja lauloimme kristinuskolle.

Siinä kaikki.

Askartelin itselleni viikko sitten lyhyen tukan takut ja pah - miten vähän ne takkuja muistuttavatkaan!

-Iida