Tein kissataulun

Lomani oli ihana ja kaunis. Olin yksin, liimasin peräpökelöni pikaliimalla sohvaan. Kävin Helsingissä, nukuin Satakuntatalon ylimmässä kerroksessa, katselin sen parvekkeelta lumista pääkaupunkia. Matkustin Tampereelle kadehtimaan toisten asuntoja. Olisin halunnut jäädä Annikalle, Hervantaan. Olin kutakuinkin selvinpäin, valvoimme kuuteen, katsoimme kun kellot vaihtoivat aikaansa. Sen yön (kuten myös edellisen ja seuraavan päivän) kuuntelimme Rajattoman joululauluja ja joimme glögiä. Kynttilöiden valossa toki. Teimme taivaallisia suklaafondanteja ja halusimme oksentaa. Omatunto ei ollut paha, mutta ahneen loppu on tunnetusti eritteenomainen. Silti olisin halunnut jäädä lämpimille nahkasohville syömään jäätelöä ja glögin loppuja. Mieli ei halaja kotiin, vaan Annikan luo.

-Iida

Kuusi tuntia

Heräsin yhdeksältä, vaikkei olisi tarvinnut. Ihan vain pikkasen juoksin yöpaitasillani millimetrin korkuisessa lumihangessa. Soitin kitaraa niin, että nyt kirjoittaessani sormenpäitä aristaa. Mutta nyt lähden Helsinkiin, siinä toivossa että unohtaisin hetkeksi köyhyyteni.

-Iida

Kadun vieressä virtaa joki

Täällä sataa niin paljon. Eilen vastaan käveli pieni tyttö ylämäkeä. Kadun korokkeen vieressä virtasi vettä. Tyttö talutti pyörää kävelykadun puolella, itse käveli autotien puolella vettä pitkin, punaisissa kumisaappaissa. Hymyilin, ostin huoneeseeni koristevalot, ja piirsin flaijereita Halloweenille.

- Iida

Materialover

Olen juuri tällainen perkeleen materianrakastaja! 
Heräsin siihen ääneen, kun lasi iskeytyy vasten kovaa kivilattiaa. Oikein tunnen kun synapsit vouhkaavat pääkopassani, muistan, mikä lasi on yöpöydälläni. Riihimäen Lasin lehmälasi, josta join pienenä maitoa. Tai oikeastaan mitä vaan. Rakastin sitä lasia ja rakastan edelleenkin. Olen leuhkaillut sillä kanssa-asujilleni ja tuijotellut sen kaunista ulkomuotoa. Miten se on täydellisen kokoinen, muoto yksinkertainen, väri kauniin kirkas, koholla oleva lehmäkuvio kliinisen täydellinen, mutta maalaisromanttinen.

Sillä maahaniskeytymisen sekunnilla romuttuivat kauniit muistoni lapsuudesta, kun join maitoa kuin viimeistä ehtoollista, kun luuni olivat vahvat ja raudankestävät, kun koti oli sellainen kuin muistan, kun lauantaisin syötiin pitsaa ja karkkia, kun tapeltiin veljen kanssa naurun kaikuessa, kun katsoimme Joutsenprinsessaa ja söimme toffeeta.

Kurotin sängyn reunan yli vain tirauttaakseni kyyneleen näylle. Lehmälasi oli tuhannen pirstaleina, ja on sitä edelleenkin. En pysty korjaamaan sitä, ajatus ahdistaa. Kun korjaan jäljet, lehmälasi on poissa, eikä se tule takaisin. Se menee kaatopaikalle (tai no oikeastaan lasinkierrätykseen, josta Lahden kunta niin loisteliaasti on tarkka ja huolehtivainen).

Vihaan rikkoa tavaroita. Sama rumba joka kerta. Kiinnyn tavaraan liian helposti, muodostan muistoja ja liian vahvoja tunnesiteitä. Itken lähes aina hajoittaessani tavaroitani. Olisittepa kuulleet sen lohduttoman vollaamisen määrän, kun heitin lempisormukseni seinään ja se meni keskeltä poikki. Jumalauta. Katselen huonettani yrittäen löytää tavaran, jonka alkuperää ja siihen liittyvää muistoa en osaisi mainita. En löydä sellaista.

Et löydä lasia kuvasta, mutta muita asioita joihin olen rakastunut, kyllä.

-Iida

Kaksi useista identiteeteistäni

Onni on herätä verhojen läpi sarastavaan, keltaiseen auringonvaloon. Makoilen sängyssä leijonalakanoissani, villasukissa, hymyilen itsekseni ja siristelen silmiäni. Teen sitä kolme tuntia, syön välissä puuroa ja lakritsia, menen maalaamaan, luulen että sade on aurinkoa. Viime viikolla kirjoitin päiväkirjaan, että haluan olla yksin. Tänään olin koko päivän yksin. Sieluni on kuin puhdistunut. Jopa tutkimusretki pimeässä ja vielä niin vieraassa kaupungissa sai veren kohisemaan innostuksesta. Enkä pelännyt tyhjällä kadulla vastaantulevia nistejä. (Who knows!)

Olen viimeaikoina uudelleenlöytänyt jotain, mikä on minulle ominaista. Olen kuunnellut iho kananlihalla death metallia, trash metallia, grungea, industrial metallia, progressiivista metallia, alternative metallia, miten vaan, välissä tietysti hieman jazzia ja akapellaa. Johtukoot osin sateen ja pilvien määrästä, mutta oloni ei ole masentunut. Pitkätukkainen poika kysyi, are you pissed off, kun kuuntelin taidetilan yksinäisessä huoneessa jumalan lampaita. En ole. Se vaan tuntuu tällä hetkellä tajuttoman hyvältä.

-Iida