Otteita päiväkirjastani

"Taidan olla osittain liian vaativa. Järjellisesti. Henkinen pinnallisuus. Kyllä, olen henkisesti pinnallinen."

"Painun kokoon ja kutistun. Haluan venyttää itseni seinästä seinään. Löydän itseni lattialta, selinmakuulta, katse kattonauloissa. Kuulen kun linnut lentävät päin ikkunoita ja mietin, milloin elämän helppous hälvenee. Ei ole luvallista olla niin tyytyväinen kuin olen. Ikkuna jyrisee vieläkin ja minä elän kuin pumpulissa."

"Luen kolumneja oikean elämän synkkyydestä ja uuvuttavuudesta. Mutta ei ihmisestä, joka on onnellinen siitä kun imurin johto rullaantuu kokonaan sisään, voi tulla sellainen. Eihän?"

"Rakastan sitä tarpeen tuntua, äh, sitä tarvetta, sitä tunnetta kun on pakko kirjoittaa."

"Tähän aikaan päivästä kukaan ei käy tupakalla kadulla, vaikka parvekkeilla on taas kieltolaput. Haluaisin kuvan siitä, miltä näyttää kun kasvoni heijastuvat lasiin ja valkoiseen puuhun. Tällaiset päivät täyttävät varantoni. En pitänyt eilisestä päivästä. Harmaus ulkona ei saanut minua ylös eikä eteenpäin."

"Täällä on harmaata ja sateista. Tänään se näytti kauniilta. En nähnyt Lahden hyppyreitä sumupilvien peitosta. Pyöräilimme Harjukatua pitkin kauniiden puutalojen ohi korkokengissä ja tennareissa, hiukset kosteudesta kiharina. Pidin siitä. Karkki sanoi, jos olisin yksin, keksisin laulun tästä tunteesta."

"Katson ikkunasta ulos. Kerrostalosta käveli ulos neljä tyttöä. Kun tietäisivät, että joku katsoo lämpimästä kun he ryömivät korkokengissään liukkaalla, lumisade sulaa hiuslakkakruunuihin."

"Kerrassaan harmillista. Pitäisi olla anorektinen, että käsi ylettyisi ikkunanraosta ikkunalaudalle lunta hipomaan. Avaan ikkunan ja kylvetän kasvojani pakkasessa."

"Tapasin pojan, joka pitää auringosta. Makaan pää jalkopäässä, aurinko paistaa ikkunasta huoneeseen. On niin hyvä olla. Auringonvalossa hiuksista pölyttynyt lattiakin näyttää hyvältä. Nauran sitä huolimattomuutta, miten jätän kenkäni. Olen tavannut pojan, joka tanssii ja näkee unta auringosta ja kuuntelee Led Zeppeliniä. Säälin niitä ihmisiä, jotka eivät pysty näkemään aurinkoa saaden siitä euforiaa. Joku jota en tunne, sanoo minua kauniiksi."

- Iida

Sellainen olisi minunkin

Näin viime yönä unta kahvilasta, jossa kävin kaksi kuukautta sitten. Toivoisin pääseväni sinne useammin. Mutta se on Irlannissa. Se on ihanin kahvila. Se oli lämmin ja hämärä, eriparia kaiken kanssa, leivonnaiset ja teet pyörryttivät päätä. Viihdyin siellä tunteja, myös unessani.

Mitä päässä tapahtuu

Olen nähnyt manian ja sen päinvastaisen, sain kai paniikkikohtauksen, mutta kuuntelin Edith Piafia ja nousin takaisin jalkeille. Olen ryhdistäytynyt ja saatan jopa uskoa itseeni. Olen tehnyt mielestäni onnistuneita asioita, olen kuullut selkärankaa nostattavia asioita. Sekä itsestäni, että töistäni. En vihaa ainuttakaan ennakkotehtävääni. Ja huomenna ne kaikki ovat valmiit.
Aurinko on niin ihana asia, että voisin itkeä. Roskakatokset pullottavat kauniita lehtiä, minulla on parhaita ystäviä, joku tekee niin hyvää vegaaniruokaa ja rutistaa hellästi aamulla. Joillakin on musta mieli, mutta minulla ei, ainakaan vielä. Mutta ne jotkut kertovat, tai maalaavat, minulle mustista mielistään. Luovuus ja ymmärrys kasvavat koko ajan kasvamistaan, tunnen ylemmyyttä.