tiistai 27. elokuuta 2013

Hei kaikki

Olin ensimmäistä päivää koulussa ja Maija otti thefirstdayatschool-kuvia. Oli niin kivaa, vaikkei mitään tapahtunut. Meidän asuntomme on ihana ja huoneeni täyteen tupattu. Rovaniemi näyttää kauniilta ja aurinko on paistanut kaihtimien läpi joka aamu. Ja vessassamme on Neitsyt Maria ja huussi-kuva.


- Iida

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Asioita joita tein

Kummilapsen kastelahja. Maalattuja lasipurkkeja. Ällösöpö läppärilaukku. Victoria rolls (jotka näkyvät perin kehnosti). Ja kolmen yön päästä muutan 800 kilometriä pohjoiseen.


- Iida

perjantai 9. elokuuta 2013

The Holy Book of Shit

No sehän on luonnoskirjani.


Tuntuu viime syksyltä, kuuntelen taas Parachutesia. Se kuulostaa viime syksyltä enemmän kuin mikään muu. Muistan miltä kaikki silloin tuoksui, tuntui, millainen aurinko oli, miltä maistui ja kaiken sen kokonaisuuden. Muistan keltaisen ja auringonvalkoisen, mintun vihreän. Ja maailma edessä. Vaikka sitä se on edelleenkin.

- Iida