sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lähetin kaksi (2) joulukorttia

Ja tämä oli niistä ensimmäinen.

































Lomani on ollut kutakuinkin riemukas. Ainakin suunnitelmien mukaan onnistunut. Olen katsonut televisiota niin paljon. Olen tuoksuttanut kummipoikaani ja varovasti rutistanut häntä puhki. Mutta häin vain hymyilee. Olen syönyt. Suklaata aivan liian vähän. En saanut sitä lahjaksi. Kukaan ei kertonut, että niin voisi käydä.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Sininen

Maija antoi tukkameikin jotta uskaltaisin tehdä sen oikeasti ja ehkä uskallankin. Ja hurmoksessa olen katsonut Supernaiivin näyttämöllä ja istunut kahviloissa ja kapakoissa ja illat katsonut Miyazakeja ja syönyt natsitorttuja. Ja pian pian PIAN lennän Helsinkiin. Ja olen onnellinen, vaikka varmasti osaan rakentaa kaipuuta takaisin valkoiseen Rovaniemeen. Koska keskustaan on pystytetty metsä ja jouluvaloja on niin paljon ja turistit maksavat pulkkamäestä seitsemän euroa ja voi että kun rakastan ihmisiäni täällä niin paljon.

torstai 12. joulukuuta 2013

The Holy Book of Shit


Muuten. Kaipaan ihmisiäni niin paljon että sattuu. Sitten kun nähdään, pelkään että itken.


maanantai 2. joulukuuta 2013

Lappalainen ja helmikorvakoru


Hassuja asioita. Koulussa piti jokin aika sitten tehdä pastissi vektorigrafiikkana. Tässä vaiheessa olin käyttänyt Illustratoria vähemmän kuin 7 päivää. Osaattehan nauraa?

lauantai 23. marraskuuta 2013

torstai 14. marraskuuta 2013

Hiljaa virtaa

Pitää havahtua hereille toivoessaan elämänsä taustalle soundtrackia ja unohdan ettei kenenkään elämä ole ainoastaan vapauden viimaa sormenpäissä ja en mennyt baariin koska halusin juoda kotona kaakaota ja haluan nähdä ulkopuolisena sieluni sillä hetkellä kun olen pohjattoman onnellinen ja minua ei tunnetta siellä mutta kuulin silti nimeni ja syön ruokani roskiksista ja Kirjavaras: olla lähtemättä pois ja puute ihmisistä jotka eivät lähde pois tuo minulle turvattomuutta ja kaipaan niitä ihmisiä jotka olen tuntenut 14 vuotta ja aurinko paistaa sälekaihtimet käsivarsieni kautta seinään.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

torstai 31. lokakuuta 2013

Keittiössä

En tiedä, mikä meidän keittiössämme on vikana, mutta aika ajoin sieltä yllättää niin mahdottoman kauniin valon. Usein hyvin erilaisen kuin viimeksi. Ihan pienesti haluaisin jäädä pois koulusta, jotta saisin olla keittiössämme valoisan ajan. Täällä näet hämärtää kolmelta päivällä.

Tänään aamulla astuessani ulos alaovesta, järkytyin kadoksissa ollutta aamuaurinkoa niin kovasti, melkein kompastuin katukivetykseen. Myöhemmin päivällä aurinko yritti puskea jopa kellariluokkaamme, näki kalpeat kasvomme ja opettajamme riuhtaisi pimennysverhon lasien eteen.


Katsokaa nyt oikeasti, miten ihania valoja olen löytänyt samasta keittiöstä.

maanantai 21. lokakuuta 2013

torstai 17. lokakuuta 2013

Graafiset jutut on kivoja

Adobe Illustrator - ja koko maailma on käsissäsi.
Kouluni on ihanuutta. Kun vanhat rakkaat lukevat kemian tenttikirjojaan, minä maalaan julisteita ja arvostelen logoja. Ja vaikka olen elämänkaareni aikana lähinnä vain hipaissut kuvankäsittelyohjelmia, nautin jollain sairaalla tasolla vektorien aiheuttamasta tuskasta. Yritän vain elää päivä kerrallaan ja haaveilla Illustratorin mahdollisuuksista tulevaisuudessani. Luodessani kolmiulotteisia hedelmiä.

Eilen saapui talvi. Selvennettäköön talven tarkoittavan lunta. Jokin osa aivolohkoissani yrittää kääntää lumen perin negatiiviseksi, mutta täällä on niin kaunista. Ehkä se osa on paljasjalkainen talvenvihaaja takapiru Maija.+
Aamulla joki oli hyytynyt ja sen päällä usva, aurinko kajasti niin varovaisesti ja kaikki oli valkeaa.

Kertiskuvia ja minä



- Iida

tiistai 8. lokakuuta 2013

Moodswings!

Nyt joku roti! Mielialan muutoksiin. Melkein itken kun joku huomaa alakuloni. Aamuisin ahdistaa niin paljon että rintaa puristaa. Päivät nauran niin lujaa kuin palleassa on voimaa. Yksin makaan kodin lattialla. Kävelen ulkona pimeässä ja kun palaan sisälle, elämäni onkin parasta ikinä. Tanssin ympäri asuntoa ja käyn nukkumaan keuhkot täynnä ilmaa. Ja aamuisin ahdistaa niin paljon että rintaa puristaa.

Kuvasin pitkästä aikaa ja söin niin tuhtia suklaakakkua, että se rankaisi minua migreenillä.


-Iida

torstai 3. lokakuuta 2013

Koti

Minulla on koti Rovaniemellä. Sanon koti ilman että se tuntuu väärältä. Asun keskustassa ja melkein naapuriin tulee pian Punnitse ja säästä. Meillä tuoksuu usein tuore leipä ja kaurakeksit ja popkorni. En ole ottanut kuvia omasta neliöstäni, sillä se on aina sekainen. Tein kotiin kattolampun ja tuolit.


Tämä on meidän vessamme. 100% omassa valossaan.

Ja tässä on dyykattu lounas. Ja dyykattu on puolet pakastimemme sisällöstä.

- Iida

torstai 19. syyskuuta 2013

Maalatut maiharit

Katselin kuvia nahkamaalauksesta, nukuin yön yli ja löysin maiharini. Ruusuja maalasin akryyleillä. Saapi nähdä, pysyykö.


- Iida

torstai 12. syyskuuta 2013

Savukuvia

Tunnetaan myös pahapeppukuvina.
Kaadoin läppärilleni lasin punaviiniä.
Rovaniemellä on parhaita ihmisiä.

Tuliko tästä nyt tällainen blogi.

- Iida

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Se on seinien päällä

Me löysimme katon. Talossamme on katto. Sinne voi kiivetä. Ja joka hetki kun kärsimme tylsyyttämme, kiipeämme sinne. Näkymät vähemmän huikeat, mutta katolla kaikki tuntuu erilaiselta. Siellä voi olla hiljaa ja puhua. Juoda olutta sitruunalla ja katsoa muita kattoja. Ja sen jälkeen syömme kauralettuja ja banaanipehmistä ja popkorneja ja maapähkinäjäätelöä.


- Iida

tiistai 27. elokuuta 2013

Hei kaikki

Olin ensimmäistä päivää koulussa ja Maija otti thefirstdayatschool-kuvia. Oli niin kivaa, vaikkei mitään tapahtunut. Meidän asuntomme on ihana ja huoneeni täyteen tupattu. Rovaniemi näyttää kauniilta ja aurinko on paistanut kaihtimien läpi joka aamu. Ja vessassamme on Neitsyt Maria ja huussi-kuva.


- Iida

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Asioita joita tein

Kummilapsen kastelahja. Maalattuja lasipurkkeja. Ällösöpö läppärilaukku. Victoria rolls (jotka näkyvät perin kehnosti). Ja kolmen yön päästä muutan 800 kilometriä pohjoiseen.


- Iida