tiistai 23. syyskuuta 2014

On tapahtunut ainoastaan kaksi asiaa

Voi sentään te kaikki kakkapäät jotka ahdistelette päivittämättömästä blogista!
Mutta kun olen nykyään niin kiireinen ihminen, etten ehdi kuvaamaan blogiini hätkähdyttäviä kuvia päivieni viennistä ja hätkähdyttävistä luonnoskirjoistani, kyljessä runollista proosaa. Kamerakaan ei kulje mukana.

---------------------------------------

Ei helkkari. Juurikin kaivelin tietokoneeni syövereitä, josko löytäisin jotain julkaistavaa kuvamateriaalia. Ja siellähän on: parkkihallimaalauksia. Söpö taapero. Flow-fiilistelyä. Joo. Kerron Flowsta.

---------------------------------------

Olinhan siis pressipassin kanssa kuvailemassa ah, niin ihanaa Flowta. Ilmaiseksi. Kyllä. Ilmaiseksi. Tai no mitä nyt se että oli siellä töissä ilman palkkaa mutta kuitenkin. Flow-neitsyyteni menetin. Little Dragonin näin. Die Antwoortin näin. Kuin pieni sika konsanaan hikoilin. Söin red velvet cupcaken ja verisesti petyin.



---------------------------------------

Ja sitten vaikka tapaus Parkkihalli. Eipä siitä tarvitse paljon muuta tietää kuin että kivalla porukalla käytiin läjäyttämässä maalia erään Rovaniemen rumimman parkkihallin seinään. Se oli ihanaisa päivä, vaikka eräs vanha nainen tuli haukkumaan simpsonimme. Hän myös kertoi itse tekevänsä paremmin. Kyllä. Muistelen tätä edelleen.




Siin on. Muuta ei heru.