Carry the dyyk out

Torstai sisälsi: viisitoista euroa -50% kesäteatteria, dyykkausta ja peltohengailua.
Dyykkaus tässä nyt on se pääjuttu.

Eli. Heti välittömästi kesäteatterinäytöksen loputtua lähdimme Annikan kanssa kohti big cityä (not). Otimme mazdan kainaloon noin 150 cm:n pätkän vaaleaa naista ja suuntasimme big cityn (not) keskustaan. Joka pitää sisällään kolme ruokakauppaa. Ajelimme ensimmäisen rakennuksen taakse, sydämemme pysähtyivät. Roskalavat. Aitojen. Ja lukkojen. Takana. Tuskaa lisäsi huomio siitä, että elintarvikkeet näytti järjestäytyneen kategorioiden mukaan (liha, maito...). Sittiäisinä löimme avarin poskiimme ja painuimme seuraavien päivittäistavarakauppojen likaisimmille puolille. Huti taasen. Sittiäisinä emme hevin lannistuneet, vaan päätimme vierailla big cityn (not) naapurikunnassa, joka sisältää yhden ruokakaupan, sekä yhden elintarvikemuseon. Jälkimmäiselle emme suoneet edes ajatusta. Ensimmäinen ei tuottanut pettymystä. Havaitessamme käsillä olevan roskalavan hihkaisimme ja läiskäytimme kumihanskat käsillemme.

Löysimme:
-kaksi jätesäkillistä leipää ja pullaa
-juustoraastetta
-purkin jukurttia
-rivon lihapakkauksen
-babyporkkanoita

Kotiin tuliaisiksi:
-leipää ja pullaa

Kuitenkin kolmikkomme oli hyvin iloinen näinkin upeista löydöistä. Ensimmäiseksi dyykkauskerraksi melko positiivinen kokemus. Isona minustakin tulee dyykkari. Jälkeen leivän syöminen epäilytti ehkä hieman. Haistelin ja kääntelin limpun palasta kätösissäni. Vatsavaivoja tai erikoisia sivumakuja ei esiintynyt.

-Iida

Plään the dyyk

Iidan tekee mieli dyykata! Melko omituista, sanoisin. Mielitekona tonkia haisevia roskalavoja syötävää etsien. Jonain päivänä päätin että isona minusta tulee dyykkari. (isona=kun muutan kotoa pois opiskelemaan -> ruoka pitää metsästää itse ja kustantaa itse) Mutta kuten blogikin piti pystyttää kokoon isona, on dyykkaustakin jo harjoiteltava ennen tositoimiin joutumista. Jotta omillani sitten varmasti selviydyn. Kuitenkin dyykkaus maaseudulla kuulostaa jotenkin ongelmalliselta. Epäilyttää, mahtaako markettien lavoilta mitään löytyä. Onko koko dyykkaustoimenpide mitenkään mahdollinen? Harrastaako maalla joku dyykausta? Absurdilta kuulostaa maaseutudyykkaus. Mieleen tulee vain puidulta hernepellolta kuivien känttyjen pölliminen.

Ensiviikolla aion pirauttaa ystävälleni. Tiedustella, haluaako hän syödä roskiksesta. Toimintasuunnitelmani on seuraava : kaupat sulkevat ovensa kello yhdeksän illalla. Samoihin aikoihin minä ja viekas ystäväni ilmestymme pahamaineisina huligaaninuorina paikalle, nurkille hillumaan. Kun haukankatseillamme havaitsemme valojen sammuvan ja viimeisen työntekijän poistuvat, me palloilemme roskalavojen luokse. Myös ennen retkelle lähtöä otan selville päivämäärän. Tästä tiedosta voi, jo vain, olla hyötyä elintarvikkeen ravintokelpoisuutta tarkastellessa. Toiveenani pyörii lähinnä leipäpussi ja kenties... Leipäpussi. En tiedä, uskallanko haalia muuta. Jos ja kun edes se leipäpussi ilmaantuu näkökenttään.

Hengailin isän kasvimaalla. Voisihan sitäkin verrata dyykkaamiseen. Löysin my very first rasberries ja totaalikypsän mansikan.

Saanen esitellä: Teuvo maanteiden kuningas

-Iida

Pleasure overload

Sain kuolata kamalasti. Hirvittävän paljon. Von Hertzen Brothersit näin. Enkä suinkaan missään Ruisrockissa minä massan keskellä ja Hertzenit kilometrien päässä. Ehei. Pojat vetäisivät keikan pienessä tanssipaikassa, jossa yleisöä oli ehkä 30 henkilöä, minä kahden kaverin kanssa kahdeksantoista vuotiaina paikan nuorimpina. Se oli niin pientä, mutta sensitiivistä. Musiikki oli järisyttävän hyvää. Ja poijjaat syötävän hyvännäköisiä. Tämä yhtälö tuotti itselleni totaalisen ekstaasin.

Keikan jälkeen juoksimme ulos vilvoittelemaan, havaitsimme myös rakkaat Von Hertzenimme. Päätimme kärkkyä hyvää tilaisuutta pamahtaa joukon keskelle pyytämään miekkosia kaverikuvaan. Ja tätä hyvää tilaisuutta ei tullut. Ei, kunnes Mikko Von Hertzen tuli sivummalle, puristi kättäni ja sanoi päättäneensä tulla esittäytymään, olimme niin innoikkaasti yleisössä diggailleet. Kerroimme tilaisuudenkärkkymissessiosta ja niinpä rakas Mikko vei meidät Kien luo ja huusi muut bändiläiset paikalle. Voi miten mukavaa. Lisäksi tapahtui sellainen mukava juttu että kun ennen keikkaa päätin laulaa karaokea kun kukaan muukaan ei sitä tehnyt ja lauloin Alicia Keysiä. Ja sitten se rumpali-Mikko sanoi miulle että sinähän lauloit Alicia Keysiä ennen keikkaa. Vau. Mies muisti minut.
Tämähän kuulostaa hirvittävältä teinibändäysvouhottamiselta. Ehkä se sellaista onkin.

Kyseisenä iltana tutustuimme kolmanteenkin Mikkoon. Hänkin on muusikko. Lauloi nimittäin karaokea. Humalassa. Mutta Mikko oli hirvittävän mukava ja sympaattinen. Vaikka olikin humalassa. Myönsi että meissä on jotain magneettista, koska löysi itsensä kerta toisensa jälkeen meidän luotamme. Mikolla oli hieno huppari ja kalastajalakki. Mikko oli 20-30-vuotias. Ja voi että kun Mikko oli niin hirvittävän symppis. En pääse yli Mikon symppisyydestä.

lol

Unfortunately keikkakuvat ovat melko paskoja, voin tietysti syyttää siitä rakasta ystävääni. Todennäköisesti olisin itse ottanut pohjanoteerauksia. Eikä näissä kuvissa näy Jonne Von Hertzeniä, joka on taivaallinen. Enkä julkaise sitä ryhmäkuvaa muutakuin Facebookissa.

Lukeeko tätä blogia kukaan?

Oli jopokesä

Perjantaina marssin töiden jälkeen Veikon Väriin, pamautin nyrkin pöytään ja vaadin desin maalipurkkeja. Ja niitä sain. Tai siis ostin. Teuvo Maanteiden Kuningas (rakas Nissanini) vei minut kotiin. Käärin hihat ylös, joskaan sellaisia ei tainnut olla ollenkaan, ja ryhdyin suttaamaan Jopoa. Original visioni oli kukkapitoinen. Puolessa välissä projektia sain mielikuvan valuvasta maalista. Impulsiivisesti räiskin maalia all over the Jopo ja nyt hän on.. Hyvin erikoinen. Ehkä jonain päivänä räjäyttelen maalipurkkeja vielä lisää.

Pesin muuten käteni kynsilakan poistoaineella. Kätöset näyttivät punaiseen maalipurkkiin kastetulta ja epäilin käsien normaaliphpitoisuuden pysyvyyttä jos alan leikkiä tärpätillä. Joten päädyin kynsilakan poistoaineeseen. Hyvin toimi.

ENNEN

JÄLKEEN



-Iida

I love Niles

Heräsin aamulla reippaana työpäivää varten. Reippauteni purkautui jopa niin voimakkaasti, että päätin matkustaa Jopo persukseni alla. Samalla sekunnilla kun olin sitomassa tennarin nauhaa valmiina lähtöön, työnantajani soittaa ja ehdottaa tälle päivälle iltavuoroa. No perkele. Sinne katosivat ylimääräiset unitunnit. Koska olin edelleen reipas. Päätin lähteä jopoilemaan kauniille maaseudulle.

Kaksitoista tuntia myöhemmin työpäiväni oli päättynyt ja lähdin poimimaan kukkasia. Valmistin ihanaisen kukkaiskimpun, josta tulin niin iloiseksi että päätin juhlia kyseistä kimppua. Tietenkin tein suklaakakun kello kymmenen illalla. Pidimme mitä mukavimmat juhlat niittykukkien ja suklaakakun kanssa.

Huomenna marssin rautakauppaan ostamaan metallimaalipurkkeja ja koristelen Jopon. Hän haluaa olla erityinen. Sitä inhottaa kun se näkee pyörätelineessä itsensä peilikuvan. Huomenna myös sotken naamani kirkkaanpunaiseen huulipunaan, kuten olen tehnyt tänään ja eilen ja ihmiset ovat hymyilleet takaisin kuin Naantalin auringot konsanaan. Se on mukavaa. Matkustan myös tapaamaan eräitä rakkauteni kohteita; Von Hertzen Brotherseja.

 

-Iida

PS. Frasier on myös hyvä.

Kaatosadetanssi

Vierailin pikkupikku festareilla. Kelorock nimeltään. Autolla ajettiin ja paikalla nautittiin. Aurinko porotti täydeltä taivaalta ja rokki soi. Sellainen täydellinen festarifiilis. Sitten kuului jyrinä. Se oli iso musta pilvi joka murisi. Kun yhden vesipisaran jälkeen taivaalta tipahti runsaasti vesisangon täytteitä, heitimme sateenvarjot piknikkipaikkamme ylle. Siellä kyhjötimme. Kunnes huusimme että perkele. Täällä kastuu joka tapauksessa. Rakas Emmi pomppasi kanssani pois sateenvarjojen suojista ja sitten. Tanssimme kaatosateessa. The Soulsin soittaessa intohimoista ja intensiivistä musiikkia. Tuntui mahtavalta pomppia kuravellissä paljain varpain ja olla täysin märkä. Valkoinen mekko liimautuu kiinni ihoon ja alusvaatteet ovat punaiset. Seuraavaksi selkää piiskaa raekuuro. Ja vaikka tämä kuulostaakin karulta, se oli mahtavaa. Ja upeaa. Bändin oli pakko lopettaa, sähköt menivät poikki. Luin myöhemmin uutisista että esiintymislava oli siirtynyt myrskyssä muutamia senttejä. Good old superstorm.

Istuessamme autossa litimärkinä puolialastomina pohdimme, mitä tämän pikkupikkufestarikunnan lähistöllä sijaitsee. Paikka oli Eurajoki. Googletimme kännykällä sadepilvien kulkusuuntaa ja hetken kuluttua tajusimme Rauman sijaitsevan viidentoista minuutin ajomatkan päässä. Matkan satunnaisuuden korostamiseksi päätimme suunnata tähän kauniiseen kaupunkiin hortoilemaan. Yksi käveli mukulakivikadulla ilman kenkiä, toinen ilman rintaliivejä ja kolmas melkein ilman pikkuhousuja. Alusvaatteita kuivattiin roskaruokalan käsikuivaajan hellässä huomassa.

En tiedä, olenko kertonut matkaavani heinäkuun lopussa Englantiin. Vaihto-oppilaaksi lähden huikeaksi kolmeksi viikoksi. Missaan tärkeät kaksi ensimmäistä koulupäivää. Majoitukseni tapahtuu Keski-Englannissa, Prestonissa ja jossain toisessa.

Tässä videossa pääasia ei ole video vaan sen fiiliksen kuvitteleminen. Kun tanssit ja hypit kaatosateessa ja tämä soi. Kuvittele. Koe.

-Iida