Keikan jälkeen juoksimme ulos vilvoittelemaan, havaitsimme myös rakkaat Von Hertzenimme. Päätimme kärkkyä hyvää tilaisuutta pamahtaa joukon keskelle pyytämään miekkosia kaverikuvaan. Ja tätä hyvää tilaisuutta ei tullut. Ei, kunnes Mikko Von Hertzen tuli sivummalle, puristi kättäni ja sanoi päättäneensä tulla esittäytymään, olimme niin innoikkaasti yleisössä diggailleet. Kerroimme tilaisuudenkärkkymissessiosta ja niinpä rakas Mikko vei meidät Kien luo ja huusi muut bändiläiset paikalle. Voi miten mukavaa. Lisäksi tapahtui sellainen mukava juttu että kun ennen keikkaa päätin laulaa karaokea kun kukaan muukaan ei sitä tehnyt ja lauloin Alicia Keysiä. Ja sitten se rumpali-Mikko sanoi miulle että sinähän lauloit Alicia Keysiä ennen keikkaa. Vau. Mies muisti minut.
Tämähän kuulostaa hirvittävältä teinibändäysvouhottamiselta. Ehkä se sellaista onkin.
Kyseisenä iltana tutustuimme kolmanteenkin Mikkoon. Hänkin on muusikko. Lauloi nimittäin karaokea. Humalassa. Mutta Mikko oli hirvittävän mukava ja sympaattinen. Vaikka olikin humalassa. Myönsi että meissä on jotain magneettista, koska löysi itsensä kerta toisensa jälkeen meidän luotamme. Mikolla oli hieno huppari ja kalastajalakki. Mikko oli 20-30-vuotias. Ja voi että kun Mikko oli niin hirvittävän symppis. En pääse yli Mikon symppisyydestä.
lol
Unfortunately keikkakuvat ovat melko paskoja, voin tietysti syyttää siitä rakasta ystävääni. Todennäköisesti olisin itse ottanut pohjanoteerauksia. Eikä näissä kuvissa näy Jonne Von Hertzeniä, joka on taivaallinen. Enkä julkaise sitä ryhmäkuvaa muutakuin Facebookissa.
Lukeeko tätä blogia kukaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti