Plään the dyyk

Iidan tekee mieli dyykata! Melko omituista, sanoisin. Mielitekona tonkia haisevia roskalavoja syötävää etsien. Jonain päivänä päätin että isona minusta tulee dyykkari. (isona=kun muutan kotoa pois opiskelemaan -> ruoka pitää metsästää itse ja kustantaa itse) Mutta kuten blogikin piti pystyttää kokoon isona, on dyykkaustakin jo harjoiteltava ennen tositoimiin joutumista. Jotta omillani sitten varmasti selviydyn. Kuitenkin dyykkaus maaseudulla kuulostaa jotenkin ongelmalliselta. Epäilyttää, mahtaako markettien lavoilta mitään löytyä. Onko koko dyykkaustoimenpide mitenkään mahdollinen? Harrastaako maalla joku dyykausta? Absurdilta kuulostaa maaseutudyykkaus. Mieleen tulee vain puidulta hernepellolta kuivien känttyjen pölliminen.

Ensiviikolla aion pirauttaa ystävälleni. Tiedustella, haluaako hän syödä roskiksesta. Toimintasuunnitelmani on seuraava : kaupat sulkevat ovensa kello yhdeksän illalla. Samoihin aikoihin minä ja viekas ystäväni ilmestymme pahamaineisina huligaaninuorina paikalle, nurkille hillumaan. Kun haukankatseillamme havaitsemme valojen sammuvan ja viimeisen työntekijän poistuvat, me palloilemme roskalavojen luokse. Myös ennen retkelle lähtöä otan selville päivämäärän. Tästä tiedosta voi, jo vain, olla hyötyä elintarvikkeen ravintokelpoisuutta tarkastellessa. Toiveenani pyörii lähinnä leipäpussi ja kenties... Leipäpussi. En tiedä, uskallanko haalia muuta. Jos ja kun edes se leipäpussi ilmaantuu näkökenttään.

Hengailin isän kasvimaalla. Voisihan sitäkin verrata dyykkaamiseen. Löysin my very first rasberries ja totaalikypsän mansikan.

Saanen esitellä: Teuvo maanteiden kuningas

-Iida