keskiviikko 26. joulukuuta 2012

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Iloisin joulukortti

Viime viikolla pidin joulukorttipajaa, itseni kesken. Leikkasin naamat sabluunoina, läträsin akvarelleilla. Säiliötussini on hukassa, mustepullo myös, jouduin pelleilemään tekstiilitussilla. Toivottavasti kukaan ei ymmärrä korttiani väärin.


- Iida

tiistai 18. joulukuuta 2012

DIY lahjapaperi


Totisesti vihaan kaupan valmiita lahjapapereita. Yleensä käärin paketit kaavapaperiin, ulkolaisiin sanomalehtiin ja julisteisiin, mutta tänä vuonna ajattelin ryhtyä ahkeraksi, kun eräänä itsenäisyyspäivän vastaisena yönä sain tällaisen idean.




 Kuinka helppoa voi elämä olla? Kolmio on monikäyttöinen leimasin, mielikuvat kun johtavat joulukuusiin ja tonttulakkeihin tai pyhään kolminaisuuteen. Mutta itse pidin enemmän siitä lopputuloksesta, johon pallokuvio johti. 
Itseltäni löytyy hervottoman kokoinen paketointilaatikko, josta löytyy kauniita sanomalehtiä, nauhoja, leikekuvia, paperinarua, pahvia, helmiä ja tätä listaa voisi jatkaa niin kauan, että kyllästyisit koko Kurjuuden Kuninkaaseen. Tänä vuonna ostin Tiimarin outletista muovikukkia ja kappas! - Tuli somia paketin koristeita. Pakettikortit tein myös itse. Leikkelin lehdistä kivoja kuvia, liimas pahviin ja valmis.




- Iida

lauantai 15. joulukuuta 2012

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Älkää pelästykö


Aloitan joululoman viikon ajoissa, jotta saisin sairaalahoitoa. Uskomatonta ettei ulkopaikkakuntalaisilla ole niin väliä.

-Iida

maanantai 10. joulukuuta 2012

Ja neitsyt pikku poijuttaansa

Talvivalokin on huoneessani kaunis - silloin kun sen näen. En pystynyt edes olemaan ahdistunut kylmyydestä, kaikki oli liian kaunista ollakseni vihainen. Nyt näen ikkunastani, että olemme lähellä nollapistettä. Mutta huoneessani valo on rauhoittavan kylmä, ja Rajattoman kirkkolaulut ovat täydellisyyttä.

Viikonloppuni oli pitkä ja ruoan täytteinen, sisko piti vatsani yltäkylläisenä. Tuhlasin budjettini paketointitarvikkeisiin, siskoni on päättänyt voittaa minut lahjojen kilpavarustelussa. En ymmärrä tuota lausetta. Hullun tehtaan pakettikin saapui viime viikolla, huulitatuointeja ja lävistysneuloja. Olen rakastunut uudelleen Tooliin, vaikka kuinka vastustelin, maanantaikävelyni johti äxään.

En voi olla pitämättä lauluista, joiden nimet alkavat konjunktiolla.




- Iida