On tapahtunut ainoastaan kaksi asiaa

Voi sentään te kaikki kakkapäät jotka ahdistelette päivittämättömästä blogista!
Mutta kun olen nykyään niin kiireinen ihminen, etten ehdi kuvaamaan blogiini hätkähdyttäviä kuvia päivieni viennistä ja hätkähdyttävistä luonnoskirjoistani, kyljessä runollista proosaa. Kamerakaan ei kulje mukana.

---------------------------------------

Ei helkkari. Juurikin kaivelin tietokoneeni syövereitä, josko löytäisin jotain julkaistavaa kuvamateriaalia. Ja siellähän on: parkkihallimaalauksia. Söpö taapero. Flow-fiilistelyä. Joo. Kerron Flowsta.

---------------------------------------

Olinhan siis pressipassin kanssa kuvailemassa ah, niin ihanaa Flowta. Ilmaiseksi. Kyllä. Ilmaiseksi. Tai no mitä nyt se että oli siellä töissä ilman palkkaa mutta kuitenkin. Flow-neitsyyteni menetin. Little Dragonin näin. Die Antwoortin näin. Kuin pieni sika konsanaan hikoilin. Söin red velvet cupcaken ja verisesti petyin.

---------------------------------------

Ja sitten vaikka tapaus Parkkihalli. Eipä siitä tarvitse paljon muuta tietää kuin että kivalla porukalla käytiin läjäyttämässä maalia erään Rovaniemen rumimman parkkihallin seinään. Se oli ihanaisa päivä, vaikka eräs vanha nainen tuli haukkumaan simpsonimme. Hän myös kertoi itse tekevänsä paremmin. Kyllä. Muistelen tätä edelleen.

Siin on. Muuta ei heru.

Ennenkuulumattomia tunteita

Siis. Olen tajuttoman hyvä syväämään. Mutta haluan niin kovasti tyrkyttää nastaa otsistani ja uutta hävytöntä lävistystäni. Ja sitten. Tiedättekö mitä. Olen ollut koko kesän Helsingissä, mahdottoman tyytyväisenä, tallonut kadut, syönyt sushit ja oppinut sporareitit, enkä eksy enää Kalliossakaan. Mutta kun viime viikolla lähdin kohti Rovaniemeä (muuttamaan 500 metriä entisestä kodistani) ja astuin ulos junasta, haistoin luonnon ja kesän ja taivaan ja tunturien miniatyyrit. Ja viikko ennen tätä näin Rovaniemen rakkaita. En muistanutkaan, kuinka ihania ne ovatkaan. Ja kun palasin Helsinkiin, halusin sieltä välittömästi pois. Jokainen auton ja raitiovaunun ääni ahdisti. Ja minä kun olen aina rakastanut raitiovaunun ääntä. Jokainen kirkuva lapsi ja örjyvä spurgu, tatuoitu hipsteri, persettä vilauttavat shortsit saivat silmäkulmani nykimään. Niinpä nousin bussin penkille ja lähdin kotiin maalle. Vielä viikko sitten toivoin, etten saisi mediapassia Flowhun. Jottei tarvitsisi lähteä Helsinkiin. Mutta se nyt oli vain mielen harhahdus.

Nyt vain odotan että kuukausi vilahtaa silmieni ohi notta pääsisin takaisin Rollon rauhaan.

Omakuva

I'm fierce.
Öljyillä tein.

Blingitalot ja Helsinki

Eilen huomasin ensimmäistä kertaa rumimpien betonitalojen kimmeltävän, kun aurinko paistaa oikeassa kulmassa. Sattumaako? Joku on halunnut asua timantissa.

Aloin piirtää urakalla välittömästi koulun loppumisen jälkeen. Jopa töissä.
Muuten en ole elänyt niin paljon, kuin ajattelin Helsingissä eläväni, mutta senkin aika tulee vielä ja toivottavasti se on kohta.

Olen silti melko tyytyväinen. Vaikka en todennäköisesti ehdikään matkustamaan Suomen rajojen ulkopuolelle, koska yllättäen muutan, järjestän häitä ja mahdollisesti medioin Flow'ssa.

Ei ahista

Ai niin moi Annika unohdin että kävit täällä.


Tällä neidolla menee mukavasti. Buenosti. Koko maailma on täynnä ihania ihmisolentoja. Sain kesätöitä Helsingistä. Sen kunniaksi ostin jäätelöä ja apteekkirasvaa. Koulu on ensimmäiseltä vuodelta päivää vaille paketissa. Olen luonut kaunista ja hyvää sekä rumaa ja pahaa. Pitkästä aikaa toteutin ihan ikiomia mistään muusta riippumattomia projekteja. Maalasin kotona! Olin ensimmäisillä sitseillä! Se vasta olikin hauskaa. Päätin kenties lähteä loppukesästä itsekseni maailmalle. Tänään vanhempi nainen istui viereeni, avasi mäkkinsä ja pikakirjoitti kovaäänisesti etusormillaan. Nyt kuuntelen sambaa.

Timangi

Oi olin ihanissa juhlissa. Taiteiden tiedekunta voi täyttää baarin avantgarde-ihmisillä. Siellä me sitten tampattiin höyhenissä ja timanteissa ja folioissa. Naamioita ja puuhkia seinästä seinään. Tanssimme portaillakin. Pääsin kotiin hurmiollisena puoli viideltä ja söin hopeanhohtoisena nuudeleita. Tukkani yleittyi vieläkin kattoon sähkönsinisenä.

PS. Silikonitunneli saa venytyksen näyttämään isommalta.

13-vuotias

Iskä soitti ja sanoi että meidän koira meni taivaaseen. Itkin silmät päästäni ja ilmat keuhkoistani. Sen nimi oli Martta ja se heilutti häntäänsä ennen kuin nukahti.