Paketoinnin Kuningas

Minä rakastan joulua aivan kamalasti.
Syytän/kiitän siitä sitä että olen löytänyt joulusta sen rauhoittumisen, kynttiläfiilistelyn sekä antamisen.
Joulussa ehkä parasta on lahjojen antaminen ja paketoiminen. En väitä, etteikö lahjarumba aiheuttaisi ahdistusta ja hieman stressiäkin, mutta ideoiminen, askartelu ja saajien ilahtuminen on mitä hupaisinta. Prosessi on mukavampaa kuin se, että itse saa lahjoja.
Pienenä paketoin lelujani ympäri vuoden ja annoin niitä perheen jäsenille. Olen myös noin 4-vuotiaasta tarjoutunut paketoimaan muiden lahjoja. Ilman palkkaa.
Lopetin valmiiden lahjapapereiden käyttämisen muutamia vuosia sitten ja nykyään meikätyttö ennakoi vuoden lahjatapahtuman keräilemällä sopivia raaka-aineita ympäri vuoden.
Olen niin otettu tästä kaikkivoipasta paketoimisen lahjastani, että haluan jakaa viisauttani internetin laajuisesti.

Isukin Amarula-pullo ja tummasuklaalevy on kääräisty 80-luvun käsityölehden kaavapaperiin (nappasin kirjaston otatästä-lehtilaatikosta), paperinaruun (ostin kesällä kirpparilta törkeen ison kerän jollain eurolla) sekä pakettikorttina toimii luoentolehtiön kannesta leikattu piparkakku.

Systerin itse tehty monsteri-paita on päätynyt myös kaavapaperin syleilyyn.

Systerin Miten täältä pääsee pois-kirja on kääritty Muse-yhtyeen julisteeseen ja viimejoulun lahjanaruihin.

Todennäköisesti tämänvuotinen ylpeyteni (kaikkia lahjoja ei ole paketoitu) on italialaiseen sanomalehteen (keväällä lentokentältä ostettu) piilotettu cd-levy, joka koreilee luojatiesmistälöydetyssä nauhassa ja vanhassa hintalapussa.

-Iida

Warum

Kurjuuden Kuningas himoitsee selkeyttä ja minimalistisuutta. Kurjuuden Kuningas haluaa sisällön esiin ulkokuoresta. Siksi. Darum.

Haluaisin joulupukilta HelouKity-huulirasvan ja paljon runokirjoja. Omistan vain yhden ja sekin on anarnia (ei Annika, älä epäilekään vähäittelyksi!). Haluan myös kaikki levyt. Amelien ja Koopin. Erityisesti Amelien. Ja erityisesti Koopin. Se on uusin tuttavuuteni ja rakastan sitä. Ai niin, en saa unohtaa Edith Piafia. Maailmannaisen on kuunneltava Piafia.

Viikon viisaus:
"Vanha sanonta, kädestä pitäminen on parasta seksiä, ei pidä paikkaansa laisinkaan, sillä kädestä pitäminen ei ole seksiä ollenkaan. Parasta seksiä on seksi."


Viikon rakkaus:

Viikon tältänäyttäähelsinkiheinäkuussa-kuva:

-Iida

Rakastan sitä laulua

Rääkkään Spotifya liitoksistaan jankkaamalla Rajattoman joululauluja. Lumettomuuden ahdistustani olen kompensoinut askartelemalla joulukortteja, suunnittelemalla joululahjoja sekä haaveilemalla paketoinnista. Huomenna menen kirjastoon lukemaan muunmuassa jouluaiheista Kodin kuvalehteä.

Eilen katselin Le Havrea. Minua neitoa ei ole vaikea miellyttää, riittää että valitsee elokuvan kieleksi ranskan niin olen onnellinen. Sata yksikköä plussaa jos elokuva on sen tyylinen, kuin odotan ranskalaisten olevan; hieman outoja, avoimia, aukollisia. Älkää missään nimessä kertoko kaikkea. Le Havre miellytti minua kaikin puolin, vaikka Kaurismäellä olikin kätösensä pelissä ja ruudussa vilahteli Fazer. Mutta rakastan sitä apaattisuutta. En Fazerin, vaan näyttelijöiden.

-Iida

Je ne parle pas français

un    deux    trois    quatre    cinq    six    sept    huit    neuf    dix

Opettelin ranskaa. Osaan lausuakin. Isona olen upea ja erikoinen maailmannainen, joka ostaa vaatteensa vintagena ja sanoo asiansa ranskana.

-Iida

Anime-hater loves Totoro

..muunmuassa

Olenko kertonut, kuinka rakastan Totoroa? Pari talvea takaperin tietämättömänä Hayo Miyazakista ostin itselleni Totoron joululahjaksi. Seurauksena puolen vuoden päästä juoksentelin koko kesän pelloilla mummomekossa risainen sateenvarjo kainalossa ja kerron vastaantulijoille tarinoita japanilaisversiollisista noidista ja peikoista. Lisäksi lähes koko lähipiirini tietää, että Iida osaa japaniksi sanat kiitos, kyllä, isä, äiti, tammenterho, sekä mustapallero.

Hauskinta on, etten oikein siedä taannoista anime-buumia, en pidä edes Pokemonista. Rakastuin noin 12-vuotiaana Sailor Mooniin. Tämäkin suhde kesti noin kaksi kuukautta.

En näytä oikealta

Enkä vasemmalta.

Luin sikahienoja taideblogeja ja päätin. Että alan uskoa itseeni. Ja teen töitä. Yritän yritän yritän. Päästä taidekouluun. Harjoittelen ja opiskelen, teen joka päivä kuvaamataidon töitä ja saan lukiodiplomin valmiiksi ennen hakuja. Jos en pääse sisään. Muutan kaupunkiin. Teen töitä. Harjoittelen harjoittelen harjoittelen lisää. Opiskelen opiskelen opiskelen. Teen sitä mitä haluankin; juoksen näyttelyissä ja minusta tulee taiteellinen. Löydän itseni. Kurjuuden Kuninkaastakin tulee jonain päivänä hieno ja oikea.

Ne taideblogit joita luen on oikeita.


-Iida

Rahanteon sivutuote

Ihanana ja tunnollisena sisarena ajoin kirelle järjestelemään siskon loosia. Samalla hoidin ystävä"velvollisuudet" ojennellessani ystävättärelleni Annikalle henkareita ja hintalappuja. Lauloimme myös pilkkalauluja erinäisille tavaroille ja kehittelimme tarinoita niiden omistajista. Tämä käynti oli sinänsä omalaaituinen etten ostanut kangasriepuja tai edes laukkuja! Tilanne saattaa tosin selittäytyä opintorahojani noin puolella kuluttaneesta Von Hertzen Brothersien baarikeikasta, joka innosti alkoholin käyttöön. Kenties koska keyboard nautti olutta.

Katu-uskottavaan kireoutfittiin kuuluu Berliiniläisen kirpparin haaremihousut, kulahtanut äidin vanha villatakki, sekä megalomaaninen vintagehuivi.

Lempikirjailijani John Irvingin Oman elämänsä sankari 1,5 e.

Naarmuuntunut mutta hurmaava peltitarjotin 0,5 e. Teekuppi 0,1 e.

 

On tärkeää havainnollistaa, miltä teen juonti näyttää eri muokkaustavoilla. Myös erittäin tärkeää teidän kannaltanne on havaita, miten upeasti tuunattu huoneeni ovi on. Älkää tunnistako vuoden 2009 Demi-leikekuvia.

terveisin Iida