Jotain mitä kirjoitin lauantaina

Tänään on hyvä päivä, vaikka eilen join pullon viiniä ja tanssin elektroa korkokengissä. Haluan mennä puistoihin kirjoittamaan, syyspuiden keskelle, ja katsella ihmisiä. Toisaalta tämä huone on täynnä hiekkaa ja hiuksia, ja aurinko peittyi juuri paksuun pilvilinnaan. Postikortit seinilläni putoilevat hiljalleen, kun teipit antavat periksi. Seinillänikin on syksy. Ikkunalautani on leveä, siihen mahtuu istumaan ja katselemaan puita ja penkkejä kadun reunalla. Puissa voi nähdä pareja satunnaisia kellastuneita lehtiä. Verhoni ovat hirvittävät, haalean mintun vihreät, mutta valo näyttää kauniilta niiden läpi.  Eilen poika flanellipaidassa ja nahkarepussa sai minut tuhlaamaan yhdeksän euroa kiinalaiseen. Nyt teen impulsiivisia tyhmyyksiä ja saan jännittää hetkestä toiseen.

-Iida

In Florence we laughed

-Iida

Elossa ja kovaa

Minä asun Lahdessa. Olen asunut jo melkein kaksi viikkoa. Rakastan kaikkea täällä, paitsi tuulisuutta. Ja köyhyyttä, omaani. Olen yksinäisyyden rakastaja, mutta olen jo juurtunut asuntolaan. Jos en saa unta, voin mennä yhteiseen huoneeseen kertomaan, etten saa unta. Kun haluan maata jonkun muun sängyssä, voin kävellä sukkasillani makaamaan naapurin sänkyyn. Kun haluan maata sohvalla, voin laittaa tennarit jalkaan ja juosta toiseen asuntolaan makaamaan sohvalla. Pelkään jo nyt, että vuosi menee liian nopeasti. Oikeasti, tämä on piirtelyä ja tsillaamista.

Ja ainiin, mulla on käytetty mäkki ja nopea netti.

-Iida

Kesäpäiviä saaristossa

Toisinaan on hyvä ottaa Emmi kainaloon ja ajaa Nauvoon. Siellä on papan mökki ja siellä on hyvä olla. Kaikinpuolin, joimmehan koko viikon viiniä, eikä päitämme kivistänyt. Rantakallioilla viihtyy yön korvallakin kolme tuntia, kunhan mukana on Italiasta saakka kannettua viiniä ja kunnolla pehmeitä juustoja. Kuulostaapa snobilta. Emmehän saa vaikutteita purjehduskenkien ja Tommy Hilfigerin neuleiden keskellä. Onneksi minulla on uusi sivusiili.

Sunnuntaina muutan paikkaan, jossa lieden alapuolella, yläpuolella, sivulla, tai edes ulkoseinien sisäpuolella ei ole uunia. Leivon viimeiset päiväni kotona antaumuksella aamusta (heti Rachael Ray Shown jälkeen) iltaan. Nyt leivinliinojen alla jäähtyvät siemensämpylät ja pähkinäpiparit.

-Iida

Firenze

Kuumuus oli tukahduttavampi kuin Aasiassa, hien määrä suurempaa kuin Zumbassa. Se oli täynnä kapeita ja korkeita katuja. Se näyttäisi upeimmalta kai talvella, sillä turisteja näkee enemmän kuin Pariisin keskustassa. Huoneessa ei ollut ilmastointia, mutta suihku oli, ja ikkuna, jossa oli valkoinen hohtava verho. Tukkani jäi kiinni kerrossängyn rautaristikoihin, mutta ei se mitään. Emmi koputteli naapurihuoneiden ovia, kysyi pullonavaajaa. Vastapäisestä huoneesta kaksi poikaa halusi liittyä oluen juontiin. Toinen oli intialainen ja se toinen australialainen. Hirvittävän suloisia, pidemmän päälle ärsyttäviä. Tajusin, että pitäisin Firenzestä vähemmän, jos en olisi löytänyt heitä. Toisaalta sovitin Guccin paitaa.

 

-Iida

Paris

Lentokentältä pääsi keskustaan vanhalla junalla, hieman ränsistyneellä ja likaisella. Aurinko paistoi vienolla tavalla tahraisista ikkunoista ranskalaisen parrakkaan pojan kasvoille. Sillä oli nuhjuinen villapaita ja jalkojen juuressa muovikassi, josta pilkisti tupakka-askeja. Yhdellä pysäkillä mukaan astui haitaristi . Se soitti Edith Piafia ja olisin halunnut itkeä onnesta.

Ja se meidän yöpaikka oli hieman syrjemmässä, eivät puhuneet englantia. Osasimme tervehtiä ja kiittää. Meillä oli pieni takorautainen pariisilainen parveke, jolla joimme viiniä aurinkosateessa, puhuimme rohkeita ja nauroimme kovaa ulos kadulle.

Rakastuin taas kerran metroihin. Kun olen tarpeeksi unohtanut Lontoon sellaisen, voin vannoa Pariisin maanalaisen nimeen. Turkkilainen sanoi metron haisevan siellä kuselle ja paskalle. Nauroin, koska minusta se tuoksui Pariisille, tarkemmin miettien Vuoristoradalle.

Viimeisessä kuvassa löysin maailman cooleimman ihmisen. Tuo poika oli viskannut pyöränsä betoniaidan viereen, istui yksinään oluttöllki käpälässä ja mustat arskat silmillä. Syötävän hyvännäköistä tuo coolius.

-Iida

Saamattomuuden ja äveriäisyyden huipentuma

Tämä saamattomuus on jo laskettavissa naurettavuuden ilmentymiksi. Löysin itseltäni luonnoksen, jonka nimi oli Pariisi. En tosin ollut lisännyt sanaakaan muuta tekstiä, saatika kuvia. Mutta tänään oli viimeinen työpäivä ja alkuviikosta sain opiskelupaikan, joten kypsän velvollisuudet ovat poissa riippakivilistaltani. Tästä hetkestä eteenpäin olen ainoastaan saamaton. Huipennan sanan merkitystä vielä niin, että toistaiseksi kerron Euroopan katselemisesta junan ikkunan läpi esimerkiksi sillä kuvalla, joka esittelee Kurjuuden Kuninkaan ostaman Chanelin huulipunan. Se on aito ja hieman fuksian punainen. En olisi koskaan uskonut.

Neljä esimerkkiä loputtomasta lapasesta lähteneestä lompakonavaus-kerrasta. Ymmärsitkö? Saanen kertoa tuon farkkuliivin olevan Pariisilaista vintagea ja että maksoin siitä viisi euroa. Muistaakseni.

-Iida