Tapasin rakkauteni ensimmäisen kerran luultavasti reilu viikko sitten eräällä kirpputorilla. Olin katsellut saman loosin kenkävalikoimaa jo pitkään, ihania vanhoja vintagekenkiä. Laukkujakin. Ai niin. Laukunkin ostin viikko sitten siltä loosilta, mutta se annettakoon minulle anteeksi, sillä en vielä omistanut retronahkalaukkua käytännöllisen isona versiona. Ja takaisin raukkauteeni. Niin, huomasin the kengät kyseisessä loosissa ja olin pyörtyä. Hädin tuskin uskalsin koskea niihin; loosin kengät olivat lähes poikkeuksetta numeron liian pieniä. Silittelin the kenkiä sormenpäillä ja ihailin niitä.
Lähes joka toinen päivä kävin moikkaamassa rakkauttani, mutta vasta viimeperjantaina päätin huvin vuoksi koettaa niitä. HALLELUJAH! The kengät olivat 1) oikeaa kokoa 2) kävelemisen mahdollistavat 3) jalassa pysyvät 4) täydelliset!!! Pienenä ongelmana esiintyi sellainen tosiseikka, että lompakossani rahaa oli noin kaksi euroa, Electronilla toiset kaksi, kenkien hinta kymmenen. Sydämeni raastoi verta, otin kuvia kännykällä suloista ja menin kotiin itkemään. Satuin masennuksen syövereissäni näyttämään kuvia kengistä isäni naisystävälle, joka jäi lähes sanattomaksi. Hän kiitti monesta koiranulkoiluttamiskerrasta ja sulki käteeni 10 e. Ja nyt olenkin onnellinen taivaallisten kenkien omistaja.
Pengoin hämäriä ja homeisia huoneita isäni luona. Löysin muunmuassa herttaisen pallokupposen, sekä peilin, jonka aion koristella pitsein ja nauhoin.
-Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti