Yksinäisyydestä, allitteraatiosta ja kirjastosedästä

Jos mietit, jaksaisiko sitä lukea vai eikö, mieti, miten paljon erilaisten tekstien lukeminen yleissivistää ja kehittää kielitaitoasi.

Tänään alkoi äidinkieli! Viimekurssista on aikaa. Viimevuoden puolella viimeksi. Tykkään kamalasti äidinkielestä. Peruskoulussa tykkäsin äidinkielestä, koska rakastin aineiden ja tarinoiden kirjoittamista. Pelkäsin lukiota, jossa kirjoitetaan vain asiatekstejä. Rakkaus mihinkään ole muuttunut. Tykkään äidinkielestä nykyään ehkä aikaisempaa enemmän. On vain niin ihanaa lukea kirjoja ja heittää syvällisiä analyysejä elämän tarkoituksista. Ja opetella hienoja sanoja - kuten allitteraatio. Ja käyttää sitä päivittäisessä kielessä.

Uusi kurssi uusi kirja. Pääsin siis kirjastoseikkailulle. Kurssilukemista etsiessäni löysin Irja Kilpeläisen kirjan Ajatuksia yksinäisyydestä. Yksinkertaista tekstiä ja luettavaa ja silti herättää niin paljon ajatuksia. Mietihän sanaa yksinäisyys. Negatiivinen ja surullinen sana. Melko hassua. Mitä vikaa yksinäisyydessä on? Eihän tietenkään ole terveellistä erakoitua ja hautoa murheitaan, mutta miksi yksinäisyyttä karsastetaan? Sosiaalisuutta arvostetaan. Onko yksinäinen epäsosiaalinen? Ja ovatko yksinäisyydestä nauttivat tyypit outoja?

Aloin pohtia että ai kamala, miten yksinäisyyttä nyky-yhteiskunnassa vältellään kaikin keinoin. Tosiasiassa tuo välttely on varmaankin ennen vanhaan ollut paljon pahempaa. Kun perhe on ollut kaikki kaikessa ja aina läsnä. Tänään rohkeimmat saattavat asua yksin jo opiskellessaan. Toisaalta, yksinäisyys on helppo välttää; vanhemmat voivat pelätä ja olla jättämättä rakasta lasta ainuaksikaan yöksi yksin kotiin. Kun aloitetaan opiskelu, on halvempaa asua kämppiksen kanssa. Sitten saatamme muuttaa seurustelukumppanin kanssa yhteen, parhaassa tapauksessa menemme pian naimisiin tai muuta vastaavaa vakiinnuttavaa. Teemme lapsia. Elämme vanhoiksi. Elämä on lyhyt. Yhteisöllinen.

Olen AINA, aivan aina ajatellut olevani seuraa ja yhteisöjä rakastava sosiaalinen laumaeläin. Tänään tien itselleni ruokaa, vaikka jääkaapissa oli broilerkiusausta. Tykkään tehdä itselleni ruokaa, en muille. Vältän ruoan valmistamista jos joutuisin tekemään sitä muillekin. Koko ruoan valmistuksen ajan toivoin ettei kukaan tulisi kotiin, jotten joutuisi lisäämään spagettia. Sitten päässäni napsahti. Onko tämä merkki siitä, että pidän yksinäisyydestä? Voin toki olla itsekäskin. Mutta sitten lukiessani Facebook-päivityksiä viikonlopulta, huomasin kauhistelevani ihmisiä, jotka itkevät profiileissaan "lauantai-iltakotonakuolentänneauttakaa". Rakastan olla lauantaina koko päivän omissa oloissani, täysin omassa tahdissani. Voin käydä lenkillä, leipoa, lukea, katsoa piirrettyjä, askarrella, mitä mieleni tekee. Ilman että muiden päähänpinttymät aikatauluttavat ohjelmani.

Irja kirjoitti: "Minä olen paljon yksin, mutta hyvin harvoin tunnen itseni yksinäiseksi."
Niinpä. Jos joskus tunnen itseni yksinäiseksi, olen seurassa, en yksin. En tunne itseäni osaksi sitä seuraa. Sen sijaan yksin ollessani tunnen itseni osaksi itseäni. Olen yksin, mutten yksinäinen.

-Iida

PS. Kävin kirjastoseikkailulla naapurikunnassa, jonka lainaamossa en ole käynyt vuosiin. Tiskillä odotti uusi naama - kirjastoSETÄ. Olen ehkä kerran aikaisemmin nähnyt miehen olevan osana kirjaston henkilökuntaa. Setä ei näyttänyt osalta kirjastoa. Hieman pullea kalju college-housuissa ja harmaassa college-paidassa. Setä oli mielettömän mukava ja ystävällinen. Päätin mielessäni että setä oli paikkakunnan vankilasta päässyt yhdyskuntapalveluun kirjastoon. Vankilasetä on päättänyt parantaa elämäntapansa ja on innoissaan tehdessään kunnon työtä ja päättää tehdä kaikkensa kirjaston asiakkaiden eteen. Hymyilin sedälle oikein leveästi.

Olisi surullista unohtaa, miltä pärstä näyttää

Yllätyslelusuunnittelijoilla on varmasti hauskaa. Kinder.

I do believe in fairies

Poden henkistä pahoinvointia. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, sillä viimepostauksen ajankohta lähentelee jo sataa vuotta taaksepäin. Nyt on pakko kirjoittaa, vaikkei oikeastaan ole mitään sanottavaa.

Viimeviikonloppuna osallistuin taas ja kerran syntymäpäiväjuhlille, teemana tällä kertaa pissis. Oli oikea riemuvoitto kun kuulin teeman, vielä riemukkaampaa oli saapua juhlapaikalle! Ovella vastassa oli aina ah, niin kunnioitettavia ystäviä, jotka olivat nyt menettäneet kaiken arvokkuutensa pukeutumalla toppeihin, legginseihin sekä tissivöihin. Tätä kaikkea kruunasi järkyttävä teknomusiikki, vittu-lausahdukset sekä tajuton määrä siideriä ja Breezeriä. Jotenkuten selvisin seuraavaan aamuun saakka, joskin henkinen hyvinvointini saattoi järkkyä.

Huomenna onkin sitten taas uudet Täysikäs-juhlat, tosin hieman mielekkäämmät kuin viimeiset. Aiheena tällä kertaa keijut. <3 Huom! Tiara pakollinen! Vaatekaappiani penkoessani en löytänyt kylläkään potentiaalisia asuehdokkaita, joten huomenna olen urbaanikeiju. Jos sellaisia ei ole ennen ollut niin nyt kyllä on. Ajattelin kuitenkin jollain tapaa päästää sisäisen keijuni valloilleen, joten kävin kaupassa ostamassa ihania muffini-tarvikkeita (sekä olutta). Meiden saa tappaa, jos en ota/laita kuvia tulevista upeista mufareista.

En omaa tällä hetkellä laisinkaan perjantai-fiilistä. Oloni on lauantai. Koko viikko on ollut vain omituista seilailua. Tunnetaan myöskin nimellä koeviikko. Tein kokonaiset neljä koetta. Palkitsin uurastukseni rakkaiden ystävieni kanssa höntsimismatkalla Ikeaan sekä Caribialle (kyllä, Turun sellaiselle). Rakastan Ikeaa. Ostin hillittömän kokoisia ökylaseja 50 snt/kpl, leijonalakanat 9,95e, kukkaruukun 2,5e, VIHERkasvin 1e, sekä lasten minileikkimuovilaseja, tässä tapauksessa prinsessasnapsilaseja 4,95 e. Ehkä saan jopa jonain päivänä kuvia näistä. Oli muuten hippasen jännää ajaa järkyttävässä tuulessa ja pimeässä räntäsateessa kun pyyhkimet eivät toimi kunnolla.

Ehkä lopetan tämän toimettomuuden huipentumisen jotta joku jaksaisi joskus tämän lukeakin.

Urbaanikeiju

-Iida

Darling

Olenpas pitänyt lomaa. Uinut runojen keskellä. Haaveillut.

Rakas filosofian opettaja ennusti kirjoituksista Magnaa.
Hyvätyttökirjoititfilosofian-palkintocd:t tulivat vasta tiistaina. Voi sitä pettymysten sarjaa sattumusten perjaa kun maanantaina avasin täpinöissä postilaatikon, josta kurkistikin vain hikinen Vapaa Valinnan kuvasto. En pidä sanasta kurkistaa.

Olen ottanut tavaksi koulun ruokailuissa valita ruokailuvälineistä ernuimmat, lautasen siitä pinosta, jossa on enemmän ja mukeista kauimman. Tänään löysin upean veitsen jota en ollut koskaan ennen nähnyt. Hädin tuskin pystyin keskittymään ruokaan kun ihailin veistä. Se oli tehty Etelä-Koreassa. Päätin ostaa tulevaisuudessa kaikki ruokailuvälineeni kirpputorilta, kaikki erilaisia.

Tänään tunkkaisen saksan luokan ikkunasta puhalsi lämmin tuuli. Ties mistä fysikaalisista ilmiöistä lämpö tuli, mutta se oli sellainen kesäinen tuuli. Nuuhkin ilmaa ja haaveilin kesästä, rakkaan ystävän mökistä, puusaunasta, lämpimästä järvivedestä, koivuista, kärpäsistä, grillistä (Wurst grillen), ulkohuussista, kuutamouinnista, ahtaasta mökistä, valvoituista öistä, tappiin saakka nauramisesta, kylki kyljessä nukkumisesta, jäätelöstä, hyttysistä, Radio Rockin yöohjelmasta, syvällisyydestä ja elämä on ihanaa-fiiliksestä.

Viikonloppuna ylitän itseni ystäväni kanssa. Päätimme uskaltautua kulttuurimatkalle kaupunkiin AUTOLLA. Mutta olen innoissani; tykkään hirveästi tuosta kaupungista, tosin kesällä, jossa olen eksynyt kertoja ja kokenut kaiken. Viettänyt piknikkiä keskellä yötä kirjaston pihalla teatteri-ihmisten kanssa ja kesäkuumalla esittänyt kadulla performanssia. Pääsen taas tapaamaan rakkaimpia taiteilijoita ja menen katsomaan harrastajateatteria. Ja seikkailen Wanhassa kaupunginosassa kiinalaista etsien. Lauantaina siis tulen kaipaamaan kesää vieläkin enemmän.

Tällä hetkellä runolistallani työn alla on Arno Kotron Musta Morsian. Sanovat Sitä Rakkaudeksi oli niin mahtava että nyt on pakko kokea jatko-osa.



sinä aina sijoitit onnen kulman taakse
huono sijoitus

minä en riittänyt sinulle
   kyllä sinä minut halusit
ihan varmasti halusit

samalla tärkeämpää
valloittamattomat mantereet
aidan takaiset viheriöt

ei ole vieraita pöytiä
       viereisiä vain

sinä kaihosit kauas

näen sinut yhä ikkunalla
katsomassa hiljaa kaupungin
vietteleviä valoja

hakusit näyttää niille
             totta vie näytit

jotain minullekin
            väistämättä

-Arno Kotro

-Iida

Haaveilija

Eilinen päivä oli kai elämäni huipentuma. Voisin jo sytyttää filosofian muistiinpanorovion. Ehkä sitten kun tiedän varmasti pääseväni läpi. Palkinnoksi itselleni heitin aivot narikkaan katsomalla Karhuveljeni Kodan sekä Amelien. Sanokaa, mitä sanotte, mutta Amelie on ihanin ikinä, sille ei vain voi mitään. Sellaiset persoonalliset ihmiset ovat lahja ihmiskunnalle! Amelien katsomisessa keskellä viikkoa oli jo palkintoa sinänsä mutta päätin vielä taputtaa itseäni kunnolla päähän tilaamalla muutaman levyä. Rakastuin nimittäin Alice in Chains-bändiin enkä kestä Youtubea.

Lukeminen ei tietenkään loppunut eiliseen. Lueskelin huomiseen historian välikokeeseen ja yhtäkkiä mieleni ryhtyi halajamaan runoutta! Päähän pamahti ajatus kävely aurinkoisella ja lumisella rannalla runokirjan kera, joten lähdin kipin kapin kirjastoon. Paikalliskirjastomme runohylly on jo rakas tuttava. Kerran ostimme rakkaan ystäväni A:n kanssa kasan irtokarkkeja ja istahdimme runokirjahyllyjen väliin runopiiriin. Se oli ah, niin ihanaa! Ja paluumatkalla kirjastosta; runokirjojen ei tarvitse kuin poltella kassissa kun jo säkeet alkavat sinkoilla pääkopassa.

Sain juuri viestin numerosta, jota en ole tallentanut. Viesti käski pukeutumaan parin viikon päästä vaaleanpunaiseen. Tavoitteena on vuorata maapallo vaaleanpunaisilla tytöillä. Minä en pidä vaaleanpunaisesta. Miksei naisellisuutta voi kertoa jotenkin muuten kuin vaaleanpunaisella?



kävelytien reunaa
niin että
jäät räsähtävät

jalkojen alla
kumipohjat
ja vaikka on

kylmä
voisin syödä
ampiaisen

lausuin
lampulle
runoja

ja se
kuunteli
tarkasti

 Pelkään kuollakseni jonkun varastavan tämän kuvausprojektini kuvia (joissa esiintyy rakas ystäväni), joten en ehkä koskaan julkaise parhaimmistoa.


-Iida

I'm a loser, baby

Pyydän heti aluksi anteeksi tämän postauksen laatua joka sotii vastaan lähes kaikkia (tai ainakin suurinta) blogikriteereitäni. Kuvia saattaa nimittäin tulla enemmän kuin tekstiä. Lupaan parantaa tämän kerran tapahtuneen tavan.

Viikonloppuna vietimme rakkaan ystäväni A:n Täysikäs-juhlia. Kompensoimme aikuisuuttamme järjestämällä piirustuskilpailun josta palkintona oli -illan pullopantit- ! En voittanut kilpailua mutta ainoana autokortin omaavana sain pullot kontolleni. Huom! upea syntymäpäivälahja A:lle, jota väsäsin kokonaisen päivän.
Ja tässä olikin huisin viikonloppuni tapahtumat.


Tänään heräsin puoli tuntia aikaisemmin kuin olisi tarve - jotta voisin kihartaa hiukseni.

Istuin tunneilla.

Surin kurjaa kohtaloani.

Söin pullan.

Ostin pullon ketsuppia.

Surin kurjaa kohtaloani.

Rakkaalle A:lle tekemäni Täysikäs-t-paita

Rakkaan A:n syntymäpäivillä pelattiin Pictionarya. Kyseinen sana: hämmästyä.

Taannoiselta Helsingin ajomatkalta

Korvaan tämän päivän kehnouden kirjoittamalla kirjoitusten jälkeen jotain todella syvällistä ja mahtavaa.

-Iida

Poet

Haluan olla taiteilija. Joka ikinen päivä. Eilen halusin sitä erityisesti. Jopa niinkin paljon että tartuin yöllä kynään ja piirsin. Valitettavasti vailla inspiraatiota. Piirsin korvan. Piirsin korun. Piirsin leukaluun. Ja siitä tulikin jotain täysin muuta.

Pidän lyhyistä lauseista.

Joskus.

Noin kaksikymmentä minuuttia sitten mieleni alkoi halajaa tuota ah, niin makeaa myrkkyä - Coca Colaa. En voi myrkyttää elimistöäni. Sillä meillä ei ole Kolaa. Neuropsykologian kurssilla opin että kokaiini on korvattu kofeiinilla.

Luonnoskirjaani lukiessani löysin runoni. Pidän siitä.

Oikea jalka jäi auton alle
oikea käsi napsahti vaihdekepille
sormet ropisivat oven taakse
aivot hyppäsi narikkaan
pääkallo tippui maton alle
vasen käsi kumahti kynnykselle
vasen jalka kierähti pöydän alle
ja nyt
raajaton ruhoni lepää sängyllä.


Rakkaani,


olen.


särkynyt.


palasiksi.


Tätä runouden määrää juhlistan julkaisemalla runon anernista runokokoelmasta (runokirjasta, jonka rakas ystäväni teki minulle syntymäpäivälahjaksi):



Moi hei ostin tänää
lampaantaljan!
Aijaa, mä join baaris yhen
klajna.

Mä tykkään lapsista
pienistä
Mä sittaas marjoista ja
sienitsä.


Nyt pitäis kyl sunki ottaa pikku
siemaisu
Koska mult pääsi äsken vitun iso
ja haiseva pumppa.


Ja sinä joka tätä nyt luet
toivottavasti nauratt
sillä mä laitan sun suuhun nyt
kaurat
ja lopetan.

-A

Tämä juuri lukemasi runo on sellainen jota nauran katketakseni joka ikinen kerta kun luen sen. Anerni runokokoelma on niin tyhmä että sitä on pakko nauraa.
Anerniuden nerokkuuden kunniaksi julkaisen toisenkin A: n runon:

Tulen muistamaan sut ikuisesti
niin elämässä, kuin kuo
huviinissäkin saattaa olla
kitkerä maku.
Moni kakku päältä ka
valtanut on naisten tietoisuuden
lihoamisesta.
Se paljastuu kuitenkin valheeksi
valkoiseksi kuin kal
uttu ja likainen koiran luu.
Kuin elämä tänä iltana.


-A

Epäterveellisyyden himooni päätän tämän päivän ja vietän seuraavan yön paahtaen vaahtokarkkeja kynttilän liekissä.

MY SKETSPOOK:

-Iida

Onnen päivä

Eilen olin lähes pyörtymispisteessä. Kurjuuden Kuninkaan lukijoiksi oli nimittäin ryhtynyt KOLME uutta lukijaa. Tänään olin pyörtyä uudestaan. Yksi lukija lisää! Tulin niin superiloiseksi että juhlistan ihania lukijoita hymiöllä! :D

Eilen oli muutenkin erittäin miellyttävä päivä. Kävin noutamassa ajokorttini katsastuskonttorilta ja samalla eksyin kirpputorille tekemään niin mahtipontisia löytöjä että oli pakko jättää joitakin ihanuuksia looseilleen. Omaan siis erittäin paha laukkufetissin, erityisesti pieniä nahkaisia retro-olkalaukkuja kohtaan. Löydän sellaisia joka ikiseltä kirpparivisiitiltä, joten viimeaikoina olen joutunut lyömään itseäni sormille. Eilen siis taas kerran löysin intohimoni kohteen, mutta suoritin ilmiömäisen itsehillintäprosessin ja jätin laukun kirelle (tosin mukaan tarttui toinen laukku mutta se on iso, ei pieni kuten normaalisti. Miten niin selittelen?)! Ajattelin myös hillitä mahdollisesti tulevaa shoppailuhimoa yhteiskunnan massapuodeissa ja ostin ruutupaidan.

Niin harmillista kuin tämä uutinen onkin, niin se on kerrottava. Minulla ei ole enempää uutisia. Vuorokaudenkierto kuluu vielä seuraavien kahden viikon ajan filosofiaan ja tunnen sen verran sääliä kanssaihmisiä kohtaan etten vuodata paniikkiani koko ajan tänne.

 Mitä olisi filosofia ilman asianmukaisia kuvausprosesseja?

 Ruutupaita 2 e

Ah, niin ihana laukku 4,5 e

Eilen myös ajaessani kotipihaan ymmärsin tämän piisin. Olen kuunnellut sen todella moneen kertaan, enkä pahemmin diggaillut. Tajusin kuitenkin tarinan, mitä laulussa kerrotaan ja nyt pidän kipaleesta hurjan paljon. Mies + Nainen + Valssi = Neronleimaus

- Iida